Historia ja kulttuuri

Paldiskin Nikolain kirkko

Paldiskin Nikolain kirkko valmistui vuonna 1842. Tässä klassistisessa kirkossa toimi puoli vuosisataa neuvostoarmeija ja rakennusta käytettiin kulttuuritalona ja myöhemmin varastorakennuksena. Nyt seurakunta on sisustanut kirkon uudelleen ja esimerkiksi alttarimaalaus “Ylösnousemus” (1888) onnistuttiin säilyttämään.

Tallinnan Olevisten kirkko

Olevisten kirkko on Tallinnan suurin keskiaikainen rakennus, jonka 60 metrin korkeudessa sijaitsevalta näköalatasanteelta avautuvat upeat näkymät Tallinnan historialliseen vanhaankaupunkiin. Kirkko mainittiin ensimmäisen kerran vuonna 1267 ja se on saanut nimensä pyhimykseksi julistetun Norjan kuninkaan Olavi…

Jürinkirkko

Pseudogoottityylinen kirkko (arkkitehti Friedrich Axel von Howen) keskiaikaisella perustuksella. Sisävärit Viron lipun sävyissä. Tukipilarilla ympyräristi, kirkkomaalla ainutlaatuisia kiviristejä ja ensimmäisen vironkielisen raamatun muistomerkki (1989). Jürin evankelis-luterilaisen kirkon nykyinen uusgootintyylinen rakennus vihittiin 1885.

Keilan Mikaelin kirkko

Harjumaan suurinta keskiaikaista maakirkkoa alettiin rakentaa todennäköisesti sen jälkeen, kun Pohjois-Viro oli alistettu Tanskan kuninkaalle. Tietoja kirkon alkuvuosista ei ole, mutta vuoden 1280 paikkeilla valmistui avara nelikulmainen kappeli, joka muodostaa nykyisen kirkon kuorin. 1400-1500 -luvuilta…

Pickwan Mikaelinkappeli

Vuonna 1891 suunniteltu Diakonissasairaalan kappeli oli Tallinnan suuren Magdaleena-sairaalakompleksin pieni piharakennus, joka siirrettiin Pikvaan, koska kaupungissa se alkoi estää alueen rakennuttamista.Kyseessä on diakonissojen entisen sairaalan kappeli, joka rakennettiin 1800-luvun lopulla sairaalanhenkilöstön rukoushuoneeksi. Tänään tämä pieni Pikvan kartanokompleksiin kuuluva…

Kuusalun Laurentiuksen kirkko

Ensimmäiselle diakonille marttyyri Laurentiukselle pyhitettyä Kuusalun kirkkoa pidetään yhtenä Pohjois-Viron vanhimmista kivikirkoista. Kirkkoa alkoivat rakentaa pyhien lähteiden ja omien alueittensa rajoille todennäköisesti 1200-luvun lopulla Gotlannista Kuusaluun saapuneet sisterssiläismunkit. Ja he tietysti rakensivat sitä tapojensa mukaan….

Harju-Jaanin kirkko

Harju-Jaanin kirkko vihittiin 13.10.1864 (arkkitehti Friedrich Wilhelm Alisch). Paikalliset kartanonomistajat ja kunnat lahjoittivat varat kirkkoa varten. Kivinen, laudoituksella vuorattu alttari on peräisin vanhasta kirkosta (1200-1300-luvulta), kuori lisätty vuonna 1864. Vanha alttarin yksityiskohta – kierrepylväs 1600-luvulta…

Rotermannin kortteli

Rotermannin kortteli asettaa etusijalle ihmiset ja viestii, että elämästä tulee nauttia. Työelämästä vapaa-aikaan, seuraelämästä omaan aikaan. Kaikkina aikoina. 24/7. Rotermann ei anna elämän paeta sinua, vaan pitää huolen siitä, että tavoitat elämän. Ja mitä et löydäkään…

Vapaudenaukio ja vapaussodan muistomerkki Tallinnassa

Tallinna esindusväljak – Vapaudenaukio on populaarne jalakäijate kohtumis- ja kooskäimiskoht, kus uhkelt seisab ka Vabadussõja monument. Vabaduse väljakul on läbi aegade olnud erinevad nimed: Heinätori (Heinaturg), Pietarintori (Peetri plats), Voitonaukio (Võidu väljak). Esimest korda kandis…

Viihde- ja elämäntapakeskus Solaris

Solaris-keskus sijaitsee historiallisessa rakennuksessa, joka valmistui Raine Karpin suunnitelman mukaan vuonna 1985. Keskus uudistettiin vuonna 2018 ja se sai modernin sisustuksen, jonka suunnittelijaksi on Jan Skolimowski arkkitehtitoimistosta KAMP.Solaris-keskuksessa sijaitsevat Alexela-konserttitalo, Apollon elokuvateatteri ja taide-elokuvakeskus Artis….

Kadriorgin lastenmuseo Miiamilla

Lastenmuseo Miiamilla on lapsille ja perheille tarkoitettu leikkisä ympäristö, jossa voi kokea ja oppia. Museo toimii vuonna 1937 Kadriorgin lastenpuiston päärakennukseksi rakennetussa talossa, jossa on värikäs torni. “Lasten paratiisiksi” kutsuttu puisto viehättää Kadriorgiin sopivalla historiallisella…

Toomnin talomuseo

Talon asuinrakennus valmistui August Volbergin projektin mukaan vuonna 1932. Entisen vilja-aitan isäntäperhe on restauroinut pieneksi talomuseoksi. Ruokokattoiseen rakennukseen on koottu sepän työkaluja ja muita vanhoja työvälineitä, kansanvaatteita ja kankaita ja pienessä nurkassa kivettyneitä fossiileja. Tämänpäiväistä…